Tilanne kärjistyy – uusi turvallisuussopimus Eurooppaan
Kansan äänen toimitus 21.2.2022
Saimme juuri painosta uuden Kansan äänen nro. 1/2022. Otsikoimme sen ”Tilanne kärjistyy-uusi turvallisuussopimus Eurooppaan”. Eilen Venäjä tunnusti Itä-Ukrainan kansantasavallat. Tänään UPI:n Mika Aaltola ja presidentti riekkuvat mediassa. He puhuvat mm. kaikesta siitä mitä ”Venäjä tekee” ja miten sitä voi tietää kun ”Venäjä on niin arvaamaton.” Kaikki nämä ovat täyttä pötyä ja suoranaista valehtelua. Miksi ei sanota suoraan mitä Venäjä on ilmoittanut haluavansa? Me olemme tienneet tämän jo 20 vuotta. Nato on työntynyt kiinni Venäjän rajoihin. Tiedämme, että Venäjä ei voi pitkään hyväksyä sitä, kun sen turvallisuutta uhataan. Sen on tehtävä jotain. Venäjä ilmoitti haluavansa turvallisuustakuut ja sopimuksen siitä miten pitkälle Nato voi edetä, eli käytännössä uutta rauhansopimusta Eurooppaan. Juuri tästä Nato-vallat eivät suostu keskustelemaan. Meille ei ilmoiteta mistä on kysymys. Mitään ennalta arvaamatonta tässä ei ole. Lisäksi jo keväällä Venäjä ilmoitti, että ”Älkää ylittäkö sitä punaista viivaa”, jonka jälkeen on tehtävä jotain. Kaikki ovat tienneet tämän. Mika ja Sale vain hämmentävät tilannetta, puhuvat muunneltua totuutta. Laitan oheen Kansan äänen tämänpäiväisen kirjoituksen, sekä joitain kuvia.
Tilanne kärjistyy uhkaavasti
Uudenvuoden puheessaan presidentti Niinistö sanoi: Venäjän joulukuussa esittämät ukaasit Yhdysvalloille ja Natolle koskevat Eurooppaa. Ne ovat ristiriidassa Euroopan turvallisuusjärjestyksen kanssa. Etupiirit eivät kuulu 2020 luvulle. Kaikkien valtioiden täysivaltainen tasa-arvoisuus on keskeinen perusperiaate, jota kaikkien tulee noudattaa. Myöhemmin pääministeri Sanna Marin ilmaisi, että Suomi säilyttää mahdollisuuden hakea Naton jäsenyyttä. ”Meidän on vaalittava tätä valinnan vapautta, joka koskee jokaisen maan oikeutta tehdä omat turvallisuuspäätöksensä.”
Kaikilla oikeus tehdä oikeita ja vääriä päätöksiä
Venäjän puolustusministeriltä Sergei Lavrovilta kysyttiin (Erkka Mikkonen, 14.1.2022, A-studio), että tunnustaako Venäjä nyt Suomen ja Ruotsin suvereniteetin suhteessa Nato-jäsenyyteen. Tähän Lavrov vastasi selkeän myönteisesti, mutta antoi ymmärtää, että näiden maiden hallitukset tietävät vastuunsa näissä kysymyksissä. ”Voin sanoa, että Venäjä kunnioittaa täysin Suomen ja Ruotsin suvereniteettia. Mielestäni näiden maiden puolueettomuuspolitiikka on niiden tärkeimpiä anteja Euroopan yhteiseen turvallisuus infrastruktuuriin ja vakauden rakentamiseen Euroopassa. Ne jotka eivät kunnioita suvereniteettianne, ovat niitä, jotka kaikin voimin yrittävät provosoida maita liittymään Natoon.”
Tietenkin jokainen maa saa tehdä muita kuuntelematta itsenäisesti kaikki ratkaisunsa. Saulin ja Sannan tulisikin nähdä, että kyse on siitä millaiset ratkaisut ovat maan ja yleisen turvallisuuden kannalta oikeita ja järkeviä. Heiltä ”unohtuu”, että elämme yhteisellä maapallolla naapuriemme
läheisyydessä, ja tulisi myös ottaa tämä ympäristö huomioon.
Niinistö on väärässä, sekoittaa ja hämmentää
Niinistö sanoo, että ”etupiirit” eivät kuulu 2020-luvulle. Sauli on pahasti metsässä. Kyllä turvallisuustakuut ja valtioiden väliseen turvallisuuteen liittyvät sopimukset kuuluvat meidän ajallemme niin pitkään, kuin valtioiden välillä esiintyy erilaisia intressejä. Lähihistoriamme aikana on tehty lukuisia kansainvälisiä puolustukseen ja turvallisuuteen liittyviä sopimuksia. Ne ovat olleet täysin välttämättömiä. Kuitenkin kuluvan 30 vuoden kuluessa Nato on työntänyt sotavoimansa Euroopassa kiinni Venäjän rajoihin. Tämä on naamioitu jatkuvaan ja voimakkaaseen Venäjän vastaiseen propagandaan. Tämä todella uhkaa Venäjää.
Natoon hinnalla millä hyvänsä?
Tämä on tapahtunut koko Euroopassa. Hyvänä esimerkkinä on oma maamme. Pohjois-Atlantin yhteistyöneuvoston (NACC) pysyväksi tarkkailijaksi Suomi valittiin heti 4.6.1992. Sitä perusteltiin ovelasti tietojen hankkimisella. Samoihin aikoihin tehtiin pienessä piirissä valmisteltu päätös nykyisten Hornet-hävittäjien hankinnasta. Vuonna 1993 alettiin Naton piirissä kehitellä ns. rauhankumppanuusohjelmaa. Se tarkoitti Euroopan Naton ulkopuolisten maiden yhteistyön kehittelemistä Naton yhteydessä. Ahtisaaren johdolla tähän otettiin myönteinen kanta. Suomi liittyi Naton rauhankumppanuusohjelmaan, kun Heikki Haavisto (ulkoministeri 1993-1995) allekirjoitti sen 9.5.1994. Sen kautta Suomi on osallistunut Naton sotilaallisiin operaatioihin sotiin). Lipposen johdolla Suomen ulkopoliittisen linjan luonnehdinta ”puolueettomuus” muutettiin käsitteeksi ”sotilaallinen sitoutumattomuus”. Vuonna 1997 Suomi liittyi Naton kumppanuusneuvostoon, joka vetää Naton toimintaan siihen vielä kuulumattomia maita. Sen jälkeen meidät on vedetty osalliseksi Naton nopean toiminnan joukkoihin. Tämän ohjelman puitteissa puolustusvoimiamme on ”justeerattu” Nato-yhteensopiviksi.
Isäntämaasopimus
Kuin pisteenä ii:n päälle Suomi allekirjoitti Nato:n kanssa 4.9.2014 ns. isäntämaasopimuksen (huom! allekirjoittajana oli puolustusvoimain komentajana 1.8.2014 lähtien toiminut Jarmo Lindberg). Siinä Suomi sitoutuu niin päättäessään ottamaan alueelleen Nato-joukkoja, huolehtimaan niiden majoituksesta ja ylläpidosta, materiaalin varastoinnista ja huollosta, sekä logistisista palveluista (mm. satamat ja lentokentät). Kuten monet muutkin tämän kaltaiset sopimukset, myös tämä valmisteltiin salassa. Silloin todettiin tätä sopimusta valmistellun jo 13 vuotta. Sopimus muistuttaa erehdyttävästi vuoden 1940 kauttakulkusopimusta, joka sekin valmisteltiin salassa eduskunnan selän takana.
Turvatakuista neuvoteltiin ennenkin
Niinistö ja Marin tuntevat huonosti lähihistoriaa tärkeissä kysymyksissä. Hitlerin noustua valtaan Saksassa käytiin Euroopassa 30-luvulla Neuvostoliiton aloitteesta useita neuvotteluja Hitler-Saksan vastaisen rintaman muodostamiseksi. Länsivallat asettivat kuitenkin koko ajan kapuloita rattaisiin. Vielä kesällä 1939 käytiin neuvotteluja Englannin, Ranskan ja Neuvostoliiton kesken. Nämäkin neuvottelut katkesivat länsimaiden haluttomuuteen rakentaa konkreettista vastarintaa Hitlerille. Näissä kaikissa neuvotteluissa olivat keskeisesti esillä turvatakuut, eli se miten yhdessä torjutaan Saksa potentiaalisista hyökkäyssuunnista. Neuvostoliitto asetti suuren painon luoteisrajojensa turvaamiselle. Neuvostoliitossa tiedettiin Suomen ja Saksan sotilaallisesta yhteistyöstä ja yhteydenotoista (Kansan ääni 5/11). Neuvostoliitto lähettikin v. 1938 Suomeen Boris Rybkinin (Jartsev) neuvottelemaan maiden välisestä yhteistyöstä siinä tapauksessa, että Saksa hyökkää. Kaikki Neuvostoliiton lähentymisyritykset Suomi torjui.
Ei saa unohtaa
Päättäjiemme ja Mediapoolin Venäjä-propaganda on kovaa ja valheellista. Olemme 30 vuoden aikana luoneet tiiviitä suhteita Natoon. Olemme solmineet Nato:n kanssa isäntämaa[1]sopimuksen, sallineet Nato-maiden joukkojen tulla Suomen alueelle harjoittelemaan hyökkäystä Venäjälle. Olemme hankkimassa 64 hyökkäykseen sopivaa Nato-valmiuksilla varustettua konetta Suomeen. Se on myös enemmän, kuin Pariisin rauhansopimus sallii ja Pietarin talousalue on yhtä lähellä rajaamme kuin 80 vuotta sitten. Kyllä tämä Venäjällä huomataan.
Mistä tässä on kysymys?
Kaiken taustalla on läntisen pääoman tarve kasvattaa voittojaan. Aasian mantereella on taloudellisia resursseja, joita Venäjä ei suostu luovuttamaan läntisten pääomapiirien haltuun. Globalisaatio on edennyt niin pitkälle, että kapitalisteille heidän sijoittamansa pääoma ei tuota enää entisen kaltaisia voittoja. He tarvitsevat lisäresursseja, kuten Hitlerin Saksa aikoinaan. Marx puhui voiton suhdeluvun laskutendenssin laista, jota kapitalisti koettaa kaikin tavoin torjua. Tässä on juuri siitä nyt kyse. Sotilaallisella painostuksella ja voimakkaalla propagandalla Euroopan ja USA:n kapitalistipiirit yrittävät luoda Venäjällä epävakautta, jolla pyritään hallinnon muutokseen läntisille kapitalistipiireille suopeammiksi. Ellei tämä toimi, niin sitten vaihtoehtona on sota. Nyt tulisi Suomen katsoa missä seurassa kulkee.