USA, EU ja Nato-voimat haluavat estää Eurooppaan uuden turvallisuusjärjestelmän rakentamisen

19.3.2022

Nyt käytävän kriisin taustalla on se, että USA:n johtamat Nato-voimat ovat ympäröineet vastoin 30 vuotta sitten antamiaan lupauksia ohjuksillaan Venäjän. On ylitetty se ”punainen viiva”, jota Venäjä turvallisuutensa vuoksi ei voi hyväksyä. Babderalaisten fasistien dominoiva Ukraina tukee Nato:n yksinapaista maailmaa. Tämä aiheuttaa Venäjälle turvallisuusuhan. Sitä vastaan Venäjä toimii. Venäjä kuuluu BRICS-maiden talousyhteisöön. Yksinapaisen maailman vastustamisella Venäjä toimii myös näiden maiden puolesta. Jos Nato-voimat saavat herruuden maailmassa, eivät Venäjän nykyiset liittolaisetkaan ole turvassa.

USA:n ja EU:n Yksinapaisen maailman tavoitteena maailmantalouden haltuunotto

Pitkään on tiedetty, että USA ja sen Nato liittolaiset rakentavat yksinapaista maailmaa, jossa länsimaiden suuret kapitalistimonopolit hallitsisivat Euroopan ja Venäjän alueen taloutta. Tämä käy selkeästi esiin nyt sovellettavissa talouspakotteissa. Otetaan yksi esimerkki. Nesteen ennenaikainen päätös yksipuolisesti irtisanoutua Venäjän raakaöljystä Porvoon jalostamon syöttöaineena, tarkoittaa sitä t. johtaa siihen, että Neste joutuu maksamaanraakaöljystä nykyisessä tilanteessa, jossa raaka aineesta tulee puutetta, Euroopassa kolmanneksen korkeampaa hintaa, kuin aikaisemmin Venäjältä Primorskin kautta tulleen öljyn ostamisesta. Tämä tulee näkymään melko pian bensapumpuilla. Amerikkalaisten tarkoitus on maailmanlaajuisesti estää venäläisen öljyn käytön ja se tulee aiheuttamaan uuden öljykriisin. Eilen (7.3.2022) Nojalaisen brent-raakaöljyn hinta nousi 140 Euroon barrelilta, eli lähes kaksinkertaistui hyvin nopeasti. Ja hurjimmat ennustukset kertovat jopa 300 euron barrelihinnoista lähitulevaisuudessa. Energiahinnan nousu aiheuttaa välittömästi kaikkien ihmisten tarvitsemien hyödykkeiden hinnan nousun, koska ne ovat riippuvaisia valmistusenergiasta. Nesteen panikoiminen mahdollisesti johtuu bioenergia yhteisyrityksen perustamisesta Yhdysvaltoihin ja siihen sijoitettuun miljardiin Euroon. Se liittyy ennen kaikkea USA:n painostustoimiin niitä yrityksiä vastaan, jotka toimivat tai tekevät yhteistyötä Venäjällä. Tämä näkyy myös useiden muiden yritysten päätöksissä vetäytyä Venäjältä. Tämän tavoitteena on, että USA haluaa paremman hinnan omista öljytuotteistaan ja yrittää päästä pitkällä tähtäimellä kiinni Venäjän raaka-ainelähteisiin. Samaa asiaa palvelee Nord Stream 2 kaasuputken eliminoiminen. Pitkän tähtäimen strategiana USA:lla on päästä rakentamaan johdollaan yksinapaisen maailman.

Kuka on syyllinen sotaan?

Tänään ihmiset kysyvät pelokkaina, että mistäköhän tässä oikein tapellaan. Ei meidän tiedonvälitys anna siihen selvyyttä. Monille ensimmäinen syyllinen on Venäjän presidentti Putin. Vakavassa mielessä monet sanovat, että hänet kun saisi syrjään, niin asiat muuttuisivat. Tämä on surullista tietämättömyyttä. Kyllä Venäjällä on kollektiivinen johto, joka näitä asioita seuraa ja tekee Venäjän arviota.

Ennen sodan alkua oli selvää, että Nato toi vähitellen ohjuksensa Venäjän takaovelle. Tilanne muuttui ratkaisevasti, kun ”värivallankumouksessa” 2014 banderalaiset fasistit saivat dominoivan aseman Ukrainassa. Varsinkin viimeisen 8 vuoden kuluessa on käynyt selväksi, että ilman uutta Euroopan turvallisuussopimusta ei voida enää toimia. Tätä Venäjä ehdotti hyvin selkeästi. Siihen Nato-vallat eivät suostuneet. Heille se olisi merkinnyt luopumista hankkimistaan asemista. Vastauksena ihmisten kysymyksiin voidaan vastata, että nyt soditaan siitä, saako USA Natoa hyväksikäyttäen jatkaa maailmanvalloitustaan ja Venäjän eristämistä. Tämä kriisi selviää ainoastaan siten ja vain siten, että solmitaan uusi turvallisuussopimus Eurooppaan. Kapitalistit tekevät tästä hybridisotaa, jota osoittaa mm. S-ryhmän ym. asettama Venäjän tuotteiden boikotti. Venäjä pyritään eristämään kaikin tavoin taloudellisesta yhteistyöstä. Huomatkaa, että Suomen ”rauhanjärjestöt”, Euroopan Vasemmisto, Kreikan kommunistit ja rauhanjärjestöt järjestävät vain sodanvastaisia mielenosoituksia. Näissä ei puututa kriisin todelliseen syyhyn. Nato on pysäytettävä. Siksi nämä mielenosoituksetkin toimivat vain Nato:n pussiin. Oikeat tunnukset nykytilanteessa ovat:

”Uusi turvallisuussopimus ilman sotilasliittoja on luotava Eurooppaan. Nato on pysäytettävä.”

”On aloitettava neuvottelut Euroopan uudesta turvallisuussopimuksesta”

”Ukrainan irtaannuttava Nato-yhteistyöstä”

”Suomen tulee irtaantua Nato-sopimuksista”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *