Zelenskyi ja natsit
Jaakko Ahvola 10.3.2022
Ote Helsingin Sanomista 2.3.2022 Juuso Määttäsen jutusta. Ukrainan presidentti Zelenskyi piti 24.2.2022 puheen, joka oli suunnattu mm. Venäjän kansalle: ”Teille kerrotaan, että olemme natseja. Mutta voiko kansa, joka uhrasi yli kahdeksan miljoonaa henkeä voitossa natsismia vastaan, tukea natseja? Miten minä voin olla natsi?”
Zelenskyi on viime aikoina useamminkin toistanut, esimerkiksi haastatteluissaan, tätä samaa teemaa. Yleensä hän on lisännyt siihen vielä perustelun, että hänellä, juutalaisena, ei voi olla mitään tekemistä natsismin kanssa. Tuskin häntä on kuitenkaan henkilökohtaisesti kritisoitu ja väitetty hänen kuuluvan ukrainalaisiin natsijärjestöihin, vaan siitä, että hän ei ole puuttunut natsien häikäilemättömään toimintaan. Tunnettua on, että Zelenskyi on myötäillyt natseja ja päästänyt näitä levittämään vaikutustaan myös julkishallinnon piiriin. Samaa tapahtui myös presidentti Poroshenkon aikana. Saksalaistyyppinen natsismi on Ukrainassa saanut huomattavaa jalansijaa. Piilevänä ilmiönä se nousi pinnalle hyvin voimakkaasti vuoden 2014 tapahtumien yhteydessä.
Natsijärjestöjen marssit, väkivaltainen käyttäytyminen, toisen maailmansodan sotilashautausmaiden muistomerkkien tuhoaminen, natsikulttuurin tuominen koulujen opetukseen, ukrainalaisten sodanaikaisten, banderalaisten natsijohtajien ja kollaboraattorien kunnian palauttaminen, natsisymbolien julkinen käyttäminen jne. ovat näkyviä esimerkkejä natsismin vaikutuksesta. Nämä ovat kaikki täysin ristiriidassa siihen nähden, mitä Zelenskyi puheissaan toi esille. Ukrainalaisilla natseilla oli myös oma osuutensa presidentin mainitsemiin kahdeksaan miljoonaan uhriin sodan aikana. Natseilla on myös lukuisia sodankäyntiin liittyviä organisaatioita. Tunnetuimpia näistä lienevät Azovin ja Aidarin pataljoonat.
Viime loppusyksynä äänestettiin YK:ssa natsismin torjuntaan liittyvästä päätöslausumasta. Ukraina ja Yhdysvallat olivat ainoat maat, jotka olivat päätöslausuman hyväksymistä vastaan. Ukrainan kommunistisen puolueen sivuilla 1.12.2021 kerrottiin presidentti Zelenskyin myöntäneen ”Oikea sektori” -natsijärjestön komentajalle Dmitri Kotsiubailolle Ukrainan virallisen sankarin arvonimen ja arvostetun kultatähtimitalin. Kunniakirjan ja mitalin luovutus tapahtui Zelenskyin toimesta Ukrainan parlamentin istunnon yhteydessä. Kotsiubailo esiintyi militanttina tietenkin maastopuku yllään. Näin valtio oli osoittanut yhteenkuuluvaisuutensa natsilaisiin toimijoihin.
Ukrainan kommunistisen puolueen sivut suljettiin viikko sitten. Puolue on ollut kiellettynä vuodesta 2015 alkaen. Se on kuitenkin pyrkinyt toimimaan ja pitämään verkkosivujaan yllä tähän asti. Vaaleihin osanotto on ollut estettynä. Puolueen pääsihteerin Petro Simonenkon tilanteesta ei ole tietoa tällä hetkellä.
Ukraina on ollut pitkään Euroopan köyhimpiä maita. Ainakaan natsien tuella ei tulevaisuus näytä yhtään valoisammalta.